3. kesäkuuta 2011

Tehopäivä

Olen kiitollinen, että sääennusteet eivät pitäneet paikkaansa ja tästä päivästä tuli ihanan lämmin ja aurinkoinen. Vieläkin tarkenee makoilla parvekkeella ja kirjoittaa blogia.

Mulla on jo jonkin aikaa ollut menossa sivuprojekti ruokavalion päivittämiseksi astetta terveellisemmäksi. Median nostattaman lisäainekohun motivoimana pyrin nykyään ostamaan kaiken ruoan mahdollisimman lisäaineettomana ja kiinnitän muutenkin enemmän huomioita elintarvikkeiden tuoteselosteisiin. On kummallista, että kun kerran niistä on mahdollista tehdä lisäaineettomia niin miksi niihin sitten tungetaan kaikenmaailman aromeja ja happamuudensäätöaineita. Viime kesänä luin artikkelin suomalaisten D-vitamiinin saannista ja olen nyt melkein vuoden syönyt päivittäin 25mg D-vitamiinia ja yhden monivitamiinitabletin. Enkä ole sairastanut yhtään flunssaa koko talvena! Vaikka flunssien määrä per talvi yleensä vaihteleekin muutamasta jatkuvaan niiskuttamiseen, niin näin hyvin ei ole kyllä koskaan aikaisemmin mennyt.

Kesän kunniaksi ja tämän blogin innoittamana ajattelin myös kokeilla, josko ruokavaliolla on oikeasti niin suuri merkitys myös ihon kuntoon ja mustapäihin, kuin tämä heppu väittää. Koska mulla ei ole tapana hurahtaa mihinkään, enkä yleensä onnistu elämäntapojen täysremonteissa, niin valikoin noista sellaisia toteuttamiskelpoisia juttuja, joita ajattelin kokeilla. Yritän syödä entistä enemmän hedelmiä, vihanneksia ja marjoja ja vältellä ainakin täysvehnää ja herkkuja. Eniten noissa ohjeissa arveluttaa se, että pitäisi kuulemma luopua kokonaan maidosta (tai ainakin prosessoidusta sellaisesta) ja kaikista gluteenia sisältävistä viljoista. Koska mun ruokavalio koostuu enimmäkseen hunajaleivästä ja kaakaosta, niin tuo ei ole ihan helppoa. Ihmettelen myös mistä kalsium on tarkoitus saada, jos ei voi juoda maitoa, koska se on kuitenkin helpompi kalsiumin lähde kuin syödä yhtä paljon juustoa ja jogurttia. Myös vehnäleipien karsiminen olisi aika haastavaa, kun melkein kaikissa leivissä on pääraaka-aine vehnä, vaikka kuinka olisi nimeltään kaura-, ohra- tai ruisleipä. Tiedän, että 100% ruisleipiä löytyy, mutta en vain pidä niistä niin paljon. Onko tosiaan mahdotonta tehdä leipiä kaura- tai ohrajauhoista? Aion siis edelleen pysyä keväällä löytämissäni Primulan säilöntäaineettomissa leivissä ja rasvattoman maidon sijaan ostin kevytmaitoa.

Tänään oli viimein aikaa tehdä kauan suunnittelemani tutustumisretki Ruohonjuureen ja Eat & Joy Maatilatoriin. Ja niistähän saa melkein kaikkea. Voisin hyvin kuvitella ostavani kaikki ruoka-ainekset ja pesuaineet niistä, heti kun opiskelijabudjetista päästään. Kävin samalla reissulla ruokakaupassa, enkä muista milloin olisin viimeksi ostanut niin paljon kasviksia. Toivottavasti saan ne myös syötyä :D

Kävin tänään myös pitkästä aikaa vesijumpassa. Tällä kertaa kokeilin ensimmäistä kertaa syvän veden Hydrobicia ja pidin siitä huomattavasti enemmän kuin seisomasyvyisessä vedessä jumppaamisesta. Perusvesijumpissa yläkroppa kuormittuu paljon ja jalkojen ja keskivartalon tehtävä on lähinnä tasapainon pitäminen. Tarvitsen kuitenkin liikettä myös jaloille ja varsinkin selkään jotka nyt saivat kiitettävästi liikuntaa. Taidanpa mennä toistekin.

Kamala makeanhimo iski nyt illalla, mutta uusien periaatteiden mukaan mä en saa ostaa karkkia. Onneksi löysin kuitenkin tämän. Eli suklaata saa syödä niin kauan kun se on raakasuklaata. Toisesta paikkasta löytyi myös resepti joka oli toteutettavissa. Laitoin mausteeksi murskattuja cashew-pähkinöitä ja kookoshiutaleita. Suklaa on nyt jäähtymässä pakastimessa, mutta jo se massa oli niin taivaallista että olisin voinut syödä sen sellaisenaan. Mun iltaohjelma on siis käsitöitä, pari tv-sarjaa ja itsetehtyä raakasuklaata. Ah!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...