15. kesäkuuta 2011

Praha 9.6.-12.6.

Olin viime viikonloppuna mun tädin kanssa Prahassa. Vähän harmitti, että Suomeen osui ihanat hellekelit juuri matkan aikaan, koska siellä oli vaan vähän päälle 20 astetta. Mutta toisaalta nähtävyyksien koluaminen olisi ollut aika uuvuttavaa kovassa kuumuudessa. Kaupungissa oli helppo liikkua kävellen, raitiovaunuilla ja metrolla, vaikka kielestä ei ymmärtänytkään mitään. Iso plussa oli, että kaikissa nähtävyyksissä, missä me käytiin, sai opiskelija-alennusta ja alennus oli usein lähemmäs 50% eli säästin pitkän pennin. Sain alennukset vaikka mulla ei ollutkaan mitään ISIC tms. korttia vaan ihan tavallinen suomalainen opiskelijakortti, jossa kiitos Suomen kaksikielisyyden lukee myös Helsingfors Universitet, joten kuka tahansa vähän englantia osaava tajuaa että kyse on yliopistosta :)





Tässä matkan kohokohtia:

Prahan linna


Valtava rakennusrykelmä korkealla mäenpäällä. Alunperin Böömin ja Itävalta-Unkarin hallitsijoiden palatsi ja nykyään Tsekin presidentin virka-asunto. Tosin nykyään taitaa suurin osa rakennuksista olla erilaisia turistinähtävyyksiä. Me käytiin:
- St. Vituksen katedraalissa (valtava kirkko, jonka rakentaminen kesti satoja vuosia, siellä oli mm. yksi Muchan suunnittelema lasimaalaus)
Muchan suunnittelema lasimaalaus
- Kultaisella kujalla (linnan kultaseppien asunnot, jotka oli muutettu pieniksi putiikeiksi ja näyttelyiksi linnan työläisten kodeista)
- Pyhän Yrjön luostarissa (1800-luvun böömiläisen taiteen näyttely)
- linnan muurien ulkopuolella oli vielä Stenbergin palatsi, jossa oli eurooppalaista taidetta noin 1300-1700-luvuilta

Petrinin kukkula

Tosi iso mäki, jonka päälle pääsi köysirataa pitkin. Sieltä oli tosi hienot näköalat alas kaupunkiin. Siellä oli myös ihan kaunis ruusutarha koska aina äidin tai tätien kanssa reissatessa on pakko käydä katsomassa kasveja.

Art Deco Galerie

Matkan ehdoton kohokohta! Pongasin tän yhdestä matkaoppaasta, onneksi. Pieni second hand/antiikki putiikki osoitteessa Michalská 21, hyvin lähellä vanhankaupungin raatihuonetta. Kauppa oli täynnä mitä ihanimpia vaatteita, hattuja, koruja, astioita... 1900-luvun alusta. Ostin itselleni kaksi olkihattua. Kaduilla kävellessä näkyi muutenkin todella paljon antiikki ja second hand liikkeitä. Joskus voisi tehdä uuden reissun vain niiden koluamiseen.

Koristetaiteen museo


Matkan pakollinen pukumuseo. Pukuja oli tosin aika vähän näytillä. Näyttelyn puku osuus koostui noin 20 hääpuvusta 1800-luvun puolestavälistä 2000-luvulle. Lisäksi siellä oli erikoisnäyttely 60-80-lukujen koktail-pukeutumisesta.


Vanhankaupungin raatihuone




Mucha-museo

Toinen matkan kohokohdista. Rakastan Muchan taidetta ja tässä näyttelyssä oli sekä tunnetuimpia litografioita että myöhemmällä iällä tehtyjä maalauksia, mikä oli kiva, koska en muista nähneeni yhtään hänen maalaustaan aiemmin. Kokonaisuudessaan museo oli aika pieni ja muistelen, että Amos Andersonin museossa olleessa Mucha-näyttelyssä olisi ollut enemmän tauluja. Mutta Muchan työt on niin kauniita, että niitä jaksaa katsoa uudestaan ja uudestaan. Plussat hyvästä museokaupasta.



Muuta sälää

Lisäksi käytiin useammassa kirkossa ja muuten vaan pyörittiin kaduilla. Ruoka oli halpaa, mutta vesi ei. Lisäksi kannattaa muistaa, et jos haluaa käydä juutalaisnähtävyyksissä, niin ei kannata yrittää lauantaina, koska ne on silloin kiinni. 
Kiva reissu, lähtisin toistekin.
























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...