20. kesäkuuta 2011

DIY margariini

Lisäaineita vältellessä vaikeimmaksi korvattavaksi osoittautui margariini. Olen syönyt Voileviä tai siis Kevytleviä koko ikäni, mutta se ja kaikki muutkin margariinit ovat aikamoisia lisäainepommeja. Kokeilin oikeaa voita vähän aikaa, mutta varsinkaan kouluaamuina kärsivällisyys ei riittänyt siihen, että piti aina odottaa, että se pehmenee.

Ratkaisuksi löytyi DIY margariini. En muista enää miltä sivuilta bongasin sen, mutta googlella löytyy useampikin ohje. Tehosekoittimeen laitetaan meijerivoita, öljyä ja vettä suhteessa 1:1:1, sekoitetaan ja tadaa: margariini on valmista. Käytin avokadoöljyä, koska jossain sitä kehuttiin hyväksi ja mahdollisimman neutraalin makuiseksi. Se oli vaan aika kallista, joten seuraavan kerran käytän varmaan ihan tavallista oliiviöljyä. Tosin avokadoöljyllä pitäisi olla kaikkia hyviä vaikutuksia, joten nyt mun margariini on muuttunut lisäainepommista terveyspommiksi :)

Kokeilin sitä tänään ensimmäisen kerran. Maussa en huomannut juuri eroa muihin margariineihin ja se levittyi todella hyvin. Se jähmettyi jääkaapissa, mutta oli silti samanlailla leviävää kuin mikä tahansa margariini. Olen tyytyväinen.

1 kommentti:

  1. Täähän on aika hyvä idea. Täytyy pitää mielessä. :) Tosin veikkaan että joku rypsi- tai auringonkukkaöljy voi olla vielä neutraalimman makuinen kuin oliiviöljy, koska oliiviöljy jopa mielestäni maistuukin ihan oliiveilta... siinä missä rypsi ja auringonkukka on aika mautonta.

    Ja jos haluaa makua tuohon niin varmaan vois basilika, ruohosipuli tahi vaikkapa valkosipuli toimia aika kivasti mausteena levitteessä... hmmmm.... tätä täytyykin kokeilla! ;) Valkosipulia...mmmmm....

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...